Hontai Yoshinryu Jujutsu on traditionaalinen japanilainen budolaji. Se on kehitetty 1600-luvulla samuraiden lähitaistelutekniikaksi ja -taktiikaksi.

Tekniikka

Hontai Yoshinryu Jujutsun tekniikoiden perusta on pareittain harjoiteltavissa katoissa. Kataa harjoiteltaessa opitaan tekniikan oikea ja toimiva linja, oikea etäisyys vastustajaan seka oikea asenne taistelutilanteessa. Hontai Yoshinryu Jujutsun tekniikat koostuvat hyökkäyksista kehon hermopisteisiin ate, nivelten sijoiltaan ottamisesta gyaku, heitoista nage, kuristuksista shime sekä hoitavista ja elvyttävistä harjoituksista katsu. Aseettomien tekniikoiden lisäksi harjoitellaan myös perinteisillä japanilaisilla aseilla: pitkällä miekalla katana, lyhyellä miekalla kodachi, veitsellä tanto, pitkällä kepillä cho bo ja lyhyellä kepillä hanbo.

Perusta

Taistelutilanteessa Hontai Yoshinryu Jujutsu yhdistää ulkoisen rauhallisuuden sisäiseen päättäväisyyteen ja rohkeuteen. Ihanteena on pyrkiä fudoshiniin, mielentilaan joka ei ole ulkoisten vaikutteiden muokattavissa. Tämä ei tarkoita sitä, etta tunteet puuttuisivat, vaan etta voima, rohkeus ja itseluottamus ovat horjumattomia. Jujutsussa pehmeys ja voima täydentävät toisiaan luonnollisella tavalla. Pehmeys on hyödyksi aluksi hyökkäyksen välttämiseksi tai sivuun ohjaamiseksi, mutta sitä seuraa oikeanlainen voimankayttö vastustajan kontrolloimiseksi ja voittamiseksi. Tämän filosofian perustana on ennen kaikkea taistelussa saatu kokemus sen tehokkuudesta. Jujutsun hallitseminen vaatii laajaa tietoa ihmisen fyysisestä, psyykkisestä ja emotionaalisesta olemuksesta. Jujutsuka on tavallaan "ihmisinsinööri", jolla on syvä ihmiskehon - sen hermopisteiden, heikkouksien, nivelten rakenteen ja liikeratojen - tuntemus. Kehon tuntemusta käytetään vastustajan horjuttamiseen ja kontrolloimiseen, kun taas mielen tuntemus antaa jujutsukalle mahdollisuuden murtaa myos vastustajan henkinen tasapaino.

Hontai Yoshin Ryu bojutsussa harjoitellaan joko cho bo:lla, 180 cm:n mittaisella sauvalla, tai han bo:lla joka on cho bo:ta ohuempi, ja jonka pituus on puolet tästä.

Perimätiedon mukaan Hontai Yoshin Ryu bojutsussa on vahvoja vaikutteita Kukishin Ryu bojutsusta. Molempien tyylisuuntien alkuvaiheilla näiden välille syntyi voimakas sidos. Hontai Yoshin Ryu:n kolmas soke (pääopettaja) Takagi Gennoshin Hideshige ja Kukishin Ryu:n neljäs soke Ohkuni Kihei Shigenobu opettivat toisilleen oman tyylinsä salat. 1600- ja 1700-lukujen vaihteessa Ohkuni vastaanotti Hontai Yoshin Ryu:n neljännen soken aseman. Tästä huolimatta molemmat tyylisuunnat ovat tämän jälkeen kehittyneet erillään toisistaan.

Kukishin Ryulle luonteenomaista on koko bo:n pituuden tehokas käyttäminen käsiä liu'uttamalla. Vertailukohtana mainittakoon okinawalainen tyyli, jossa painotetaan käsien asemaa bo:n keskivaiheilla.

Bojutsu-harjoituksissa harjoitellaan enimmäkseen perustekniikoita, sekä kataa (määrätyn muotoinen pariharjoitus) bokkenilla (puumiekka) aseistautunutta vastustajaa vastaan. Useimmat tekniikat alkavat miekalla varustetun vastustajan hyökkäyksellä, ja päättyvät bo:n käyttäjän saavuttaessa etulyöntiaseman. Kata aloitetaan kumi dachilla, muodollisella kohtaamisella ja kumarruksella, ja ne päättyvät aina zanshiniin (kohottunut tietoisuuden tila).

HISTORIAA

Rautaisia miekkoja on valmistettu Japanissa ainakin 300-luvulta jKr lähtien, ja jonkinlainen miekkailutaito on ilmeisesti yhtä vanha. Varhaisina aikoina miekkaa kannettiin vyösta ripustettuna teroitettu puoli alaspäin, ja tällaisesta miekasta käytetään nimeä tachi. Katana on tachia yleensä hieman lyhyempi miekka, jota kannatetaan vyöhön pistettynä teroitettu puoli ylöspäin; katana alkoi yleistyä 1300-luvulta lähtien ja syrjäytti vähitellen tachin lähes kokonaan. Katana sopii paremmin jalkamiehelle ja se voidaan kantotapansa takia vetää nopeasti ja tehokkaasti esiin siten, etta veto sinansa muodostaa ensimmäisen lyönnin. Miekan nopeaa vetämistä tiedetään harjoitetun systemaattisesti miekkailun erillisenä osa-alueena jo 1500-luvun alkupuolella. Tästä taidosta käytetään nimeä iaijutsu (muiden nimien ohella) ja sen tarkoitus oli puhtaasti käytannöllinen: surmata vastustaja mahdollisimman nopeasti ja tehokkaasti.

IAIJUTSUN HARJOITTELU

Iaijutsua harjoitellaan käyttäen aitoa japanilaista miekkaa (katana), teroittamatonta harjoitusmiekkaa (iaito) tai puumiekkaa (bokken). Lajia voi harrastaa kuka tahansa iästä, sukupuolesta ja fyysisesta kunnosta riippumatta. Ylivoimaisesti suurin osa harjoittelusta on yksin miekalla tehtäviä puolustuksellisia liikesarjoja yhta tai useampaa kuviteltua hyökkääjää vastaan; näitä liikkeitä on vuosisatojen varrella kehitetty mitä erilaisimpia tilanteita varten. Edistyneemmat harjoittelijat voivat harjoitella myos pareittain tehtäviä liikesarjoja ja erilaisia lyöntejä esimerkiksi olkinippuja katkomalla (Tameshigiri). Jokaisella liikkeella on yksityiskohtaisesti määrätty oikea muotonsa, joka pyritään loputtomalla harjoittelulla saavuttamaan. Harjoittelu ei kuitenkaan ole tyhjän muodon jäljittelyä, vaan harjoittelijan tulee olla täysin keskittynyt liikkeen sisältöön siten, että han voi itse asiassa nähdä kuvitellun vastustajansa. Tavoitteena on ponnistukseton mutta täydellisen kehittynyt tässä-ja-nyt mielentila, jolloin harjoittelija on täysin tietoinen itsestään ja ymparistöstään (zanshin).

HONTAI YOSHIN RYU IAIJUTSU

Toyamaryu Iaido

Toyamaryu Iaido on suhteellisen uusi iaido-tyylisuunta; se on kehitetty tällä vuosisadalla. Toyamaryu Iaido oli Japanin keisarillisen laivaston harjoittama miekkailukoulukunta. Omaleimaista Toyamaryu Iaidolle on se, että tekniikat aloitetaan useimmista muista koulukunnista poiketen seisaaltaan.

Mugai Ryu Iaido

Mugai Ryu Iaido on perustettu vuonna 1694. Perustaja Tsuji Getan Sukemochi meni 13-vuotiaana Kiotoon opiskelemaan Yamaguchi Ryu -tyylistä miekkailua. 26-vuotiaana hän perusti Edoon (nyk. Tokio) oman dojon. Hän sai henkistä opetusta munkki Sekitan Zenshiltä Kyuko-temppelissä opiskellen zen-meditaatiota ja kiinalaista filosofiaa. Vuonna 1694 ollessaan 45-vuotias hän saavutti valaistumisen ja antoi tyylilleen nimen Mugai Ryu. Hänellä oli yli 1100 oppilasta, joiden joukossa 32 feodaaliherraa. Tsuji-soke oli hyvin koulutettu kirjallisuudessa ja filosofiassa ja kirjoitti kirjan nimeltä Mugai Shinden Kempo Ketsu, jota pidetään klassisena teoksena. Hän kuoli 79-vuotiaana vuonna 1727. Toisesta pääopettajasta Soke Tsuji Kimata Sukehidesta tyyli on jatkunut katkeamattomana tähän päivään asti.